lauantai 24. toukokuuta 2014

Pientä isoa iloa - Small Big Happiness

Meillä oli Raunistulan kerholla mennä viikolla kevätjuhlat. Kuten aina kunnon juhlissa, puheita pidettiin ja kunniakirjoja jaettiin. Yllätykseni oli melkoinen, kun sain tämän hienon kaulakorun palkinnoksi siitä, että Pienten perhosten koti voitti Nukkekotiyhdistyksen tämän vuoden kilpailun.
 
Aika hieno on - ehdottomasti tätä aion sopivissa yhteyksissä pitää!


Kiitos Ninnalle, jonka yhteyksien kautta Puustelli meille illallisen loihti ja kiitos Titalle ja Istolle illan kivoista käänteistä!

Olen myös onnistunut hankkimaan kauan haikailemani vihreän roskiksen (nyt en muista kenen nukkekotikirppiksen ostopakeista tämä tulikaan).

Näillä kesää kohti!!!

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäiväkatastrofi - A catastrophy on Mothers Day

Villa Charlotten Rouva oli touhuissaan. Hänellä oli tulollaan "uusi aluevaltaus".
-Kultaseni, kun olet syönyt tuon aamupalasi, meidän pitäisi hiukan suunnitella minun uusinta innovaatiotani, sanoi parahiksi äitienpäiväaamuna tehtyään Herralle maittavan aamupalan (pekonia, munia, paahdedettua leipää ja hyvää kahvia).
-Niinpä niin, tuumi Herra enempi itsekseen. Tiesi jo, että näin hyvä aamiainen tiesi paitsi kukkaron nyörien helittämistä ,niin armotonta osallistumista (ellei peräti spektaakkelia) johonkin, mistä hän ei välittäisi ollenkaan. Enempi kiinnosti hääpäivälahjaksi viikolla saatu uusi kirja...
-Krhhm, mitähän sinulla nyt on mielessäsi, kysyi kuitenkin, koska tiesi, että viikonlopun rauha olisi kokonaan mennyttä ilman "osallistumista".
-Minulla on ideana nyt kevään kunniaksi perustaa Antiikkiliike Aito ja Kallis toimintaa tukeva kesäkioski, paremminkin trendikioski, sanoi Rouva tyytyväisenä.
-Siellä voin laittaa esille (- ei siis myydä, huomasi Herra heti itsekseen) trendikästä retroa ja omista kokoelmistani sopivia astioita ja muuta ajakohtaista sisutustarvikkeistoa.
-Olen jo tilannut sen puusepältä, joka sen jo asensikin. Valitettavasti Vapun seutu ja nyt tämä äitienpäivä sotki aikatauluja ja trendikioskini ei ole ihan vielä valmis, tohisi iloisena, vaikka hanke oli aiotusta hieman viivästynyt.
Samassa soi puhelin. Rouvan ilme muuttui paljonpuhuvaksi ... Pankinjohtajan Rouvan äänestä kuului hätäänyksen sekainen ihmetys...
-NYT ME MENEMME ULOS, vetäisi Herran kahvikuppinsa ääreltä.



-TÄTÄ MINÄ PELKÄSIN, totesi  jäätävästi. Maalaamaton kioski ei  muistuttanut ollenkaan Rouvan näkemystä trendikioskista.
-MISSÄ SE TANE on?
Pihamaalla uteliaita oli kertynyt jo aikamoinen määrä ja näytti siltä, että kioskin eteen kertyi ihmisiä ihan jonoksi asti.
-Hyvä Rouva, kuului Tanen ääni kioskin uumenista.
-Päätimme täshä miehishä laittaa pyshtyyn tämmöishen pikaruokalahn. Täshtä shaa myösh teikövei-tyyliinh pikkupurtavaa, kunhan nyth niithä enshin ehditään leipashemaan.


-MITÄ TUO ON? kysyi Rouva vaikka toki tunnisti hernerokan. Oli vain niin järkyttynyt. Trendikioskin tarjontaan kun oli suunnitellut hyvää kahvia ja aistikkaita leivonnaisia.
-Ja KUKA täällä aamuisin klo 7.30 alkaen meinaa olla? kysyi vielä, jos mahdollista myrkyllisemmin.
-No Baarin Ishäntä tekaisi shoppaa ja shovimme, että näin kun sattumalta on kaunish päivä, shuoritamme lansheefrauksen saman tien. Arvosthtamme erityisen paljon Rouvan  ideaa laittaa pyshtyyn tämmöisen kioskin. She on erittäin hyvä, etenkin kun Rouvalla on kevään korhvalla tulosha paljon pihatöitä. Shaavat sitten urakkaporukat täshtä lounashta.
Rouvan oli pakko hiukan hellittää, sillä tavallaan Tane oli oikeassa. 
-Minähän voisin ryhtyä tarjoilemaan  keitto- ja lasaattilounaita, alkoi miettiä itsekseen. Kunhan vain saan Kondiittorin (Opiskelijanuorukaisen tyttöystävän) kesätöihin. Hänellä on sentää hygieniapassi ja omavalvontamenettelyt hallussa.

-Mutta miten ihmeessä Tane on nyt ajatellut tämän kioskin  keittöpuolen ja tuon tiskipuolen? Mistä ihmeestä tuo tiskikaappi on? Eihän täällä ole edes vielä viemäriä, huomasi ja huolestui.
-Rhouva ei nyth hätäile, minulla on hommat hanshkassa, totesi Tane, jolle Vapusta oli jäänyt aikamoinen vaihde päälle. Ylioppilaslakkikin oli hyllyllä.


-Minä tunnen muutamia Teknillisen opinston aikaishia kavereita ja he tulevath tekemään ashennukset. Tuo tiskiallash löydethiin Tehtaan varashtosta.
-Niinpä tietenkin, totesi Rouva, ja päätti sitten rauhoittua. Olihan hän nyt kuitenkin saanut mainetta kioskihankkeestaan ja kieltämättä ajatus asitikkaasta lounakioskista miellytti mieltä.

Tiskillä näyti olevan ihan pöytätabletti ja menulista (tosin tyhjä). Tarjolla oleva rokkakin näytti sopivan sakealta, ja  niinpä Rouva ehdotti Herralle täysin ennenkuulumattoman idean:
-Mitä jos nyt sitten maistamme tämän Tanen tarjoomuksia?

Seinälle asennettu lehti/lasku ja kirjeteline toi Rouvalle mieleen pahanenteisesti, että kioskista olisi mahdollisesti ajateltu jotain ehkä pysyvämpääkin  paikkaa joillekin. Takahuoneessa kun näkyi olevan joku sängyn tapainen... Ei kuitenkaan sitä ehtinyt kauaa miettiä, kun hoksaksi, että kioskin edustalle oli ehdottomasti saatava istuimia ja pöytäryhmiä.
Herra huokaisi, lisähankintoja se tiesi, mutta nähdessään vaimokullan tyytyväisenä miettimässä trendikioskin tulevaisuutta, hän totesi saavansa kukkaron nyörien aukomisen myötä itselleen kaivattua lukurauhaa.
-Kannattaisiko sinun nyt kuitenkin penkoa Tehtaan varastoja vielä, ehdotti. -Muistaakseni siellä olisi sellaista autenttista Tehtaan ruokalan jäämistöä tallella. Sehän sopisi tähän tunnelmaan mainiosti.


Tästäkös Rouva ilahtui ja pyysi heti Pankinjohtajan Rouvan mukaansa. Soitti lisäksi Galleristille, jolla tunnetusti oli hyvä maku. Kolmisin nämä  tyylin ja taiteen tuntevat naiset matkasivat Tehtaan liki ehtymättömälle varastolle.
-Saishkos Herroille olla tiskin alta pienet tömpshyt, kysyi Tane viattoman näköisenä.
-Eihän rokka ole mitään ilman kunnon akvaviittia, totesivat Herra ja Pankinjohtaja, kun tajusivat, että Baarin Isäntä ja Tane olivat huolehtineet paikalle jaloja ruuansulatusta edistäviä aineksia. Samaa mieltä oli K-kauppias, joka kerrankin ehti ja osui paikalle oikeaan aikaan.
Niin soljui iltapäivä, rokka teki kauppansa ja suunnitelmat bisneksen jalostamiselle kehittyivät.

Tämä pieni kioski valmitstuu Raunistulan kerhon joulusuunnitelmia silmällä pitäen, mutta sitä tässä tehdessäni ei millään välttynyt ajatukselta tehdä siitä keskeneräisyydessään Tanen puuhiin sopivaa kesäkioskia ;)
This tiny room box is on its way to our dolls house club´s Christmas display. Until then, unpainted and not even nearly finished, it serves as the handyman´s "Dan´s" summer kiosk.


tiistai 6. toukokuuta 2014

Hitsauksen ylempi oppimäärä

Meillä tehtiin Raunistulan kerholla kevään huipennukseksi hetekoita. Oli prototyyppikin käsillä (Titan ja Iston taitavista käsistä) ja kaikki väänsimme olan takaa rautalankaa. Ja tinattiin palat toisiinsa kiinni. - Minä en. Meinasin, että teen "tanet" ja käytän maalarinteippiä...

Toisin kävi, sillä sisu ei lopulta antanut periksi ja Mieshenkilön avulla suoritin elämäni ekan tinajuotoksen (vehkeet minulla on ollut jo kauan lähinnä sähkötöitä varten) laiskanläksynä kotona.


Kuvassa vasemmalla on maalarinteippi"juotos" tuossa kehikossa.

Hiukan vinossa, sinne tänne ja nuo päiden poikkipeinat liikaa kaukana päädyistä... niin ja aika vinossa vielä ovat kaikki.


 Mutta ei haittaa, osat sopivat miten kuten toisiinsa ja hetekan rakenne on kohtuullisen selkeä!


 Ei näillä saumoilla vielä mestariluokkaan pääse, mutta fiilinki on muheva! Alla päätypalan eli "jalkojen" mallijuotos (tämä purettiin ja  tinaus tehtiin sitten uudelleen sisäpuolen kautta).




 Oi oi oi - palat eivät ole ihan yhtä suuret... mutta huomannette, että nuo päätypienat on korjattu olemaan siten kuin niiden kuulu olla, lähemmäs päätyä siis. Tarkkasilmäisimmät huomaavat, että nuo palta eivät myöskään ole yhtä suuret. En tajua miksi.
 Näkökulmia juotostekniikkaan - ehkä joku kertauskurssi olisi paikallaan? Etenkin kun katsoo mallina olleeseen Titan ja Iston tekemään hetekaan:


Mutta näin siis syntyy heteka - ja ihan omin kätösin tinaa juotin, Mieshenkilö piti pihdeillä kiinni ja ihmetteli.
Ensi viikolla vielä maalataan ja sitten laitetaan hetekan verkko/jousitus vai minä se on nimeltään.
Kyllä nyt on naama messingillä!

Johonkin kohtaan se maalarinteippi olisi ollut siistimipi. Maaliahan siihen päälle tulee.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kevätsiivousta

-Kyllä minun nyt pitää sanoa, että tämä EI VOI OLLA TOTTA. Sinun piti huolehtia siitä, että autotallimme tulee kuntoon ja että kaikki TURHA sieltä viedään pois, totesi Villa Charlotten Rouva autotalliin kurkistaessaan. Hänellä oli tyylilleen uskollisesti taas kiire järjestää Vapun jälkeinen kevyt illallinen Pankinjohtajapariskunnalle, jotka olivat Vapun tienoon matkoilla
-KUULITKO SINÄ, korotti ääntään, kun vastinetta tälle lievän käskymuodon sisältävälle toteamukselle ei autotallin perukoilta tullut.
Näkymä oli kaikkinensa aika sekava, Rouvan mielestä turhuuksiin kuului mm auto, jota Herra vaali suurena aarteenaan...

 Tärkeimmät asiat ovat Rouvan mielestä puutarhainstallaatioon kuuluvat istutukset ja grillipation varusteet. Nekin olivat koskemattomina vielä varastoituna.

 -Jahas, totesi Rouva, kun kuuli autotallin naapurista kilinää ja jonninjoutavalta kuulostavaa puheensorinaa. Lähti sitten tomeraan tyyliinsä arvokiinteistönsä kivijalassa sijaitsevaan kortteliravintolaan (kanta-asikkaiden suulla kapakkaan) pahat ennustukset mielessään.
-VAI NIIN, piti minun tämä arvata, totesi myrkyllisesti ja loi katseensa baaritiskillä näkyviin selkiin.

- Hyvää päivää Rouva, shaako olla ykshi Vapun jälkeinen, totesi Tane iloisesti Rouvan nähdessään. Me olemmeh täällä shuunnittelemasha Rouvan autotallin tyhjennysprojekhtia, Herran toimekshiannoshta.
-EI KIITOS, kuului jäätävästi. - Ja parempi, että minun autotalliini ja puutarhainstallaatioon ei kukaan koske ennen huomisaamua ja silloinkin vasta, kun olen nähnyt missä Vapun jälkeistunnelmissa silloin ollaan, jatkoi.
-Herrha pyyshi sanomaan, että tuli kiire tehdashasioihin, lisäsi Tane samalla kun nosti toista kulmakarvaansa lisätuopposen toiveessa. -Me autamme shamalla Baarin Ishäntää uusien laatuviinien varashtoinnissa Opiskelijanuorukaisen kanssha.
 -Rouva käänsi selkänsä tyrmistyneenä siitä, että Herra oli onnistunut tekemään itselleen asiaa Tehtaalle. Pyhäpäivänä! Ja juuri tänään kun oli valmisteltava kevyt illallinen. Päätti sitten keittää itselleen valmistelujen tuoksinassa hyvät kahvit ja pyytää Pankinjohtajan Rouvankin saapumaan jo aiemmin - selvää oli, että Herra oli pyytänyt Pankinjohtajan Tehtaalle kanssaan. Muka tiliasioita.

-Kukkaset vielä maljakkoon, hyrisi sitten jo tyytyväisenä, kun katseli huikopalaksi valmistamaansa suolakasta.

 -Kyllä minä niin nautin, kun on kauniita astioita, totesi kun kattoi pöytäänsä uusilla Paratiis- lautasillaan


-Nyt ei sitten muuta, kuin juomme Pankinjohtajan Rouvan kanssa kahvit ja odottelemme miehiä saapuvaksi.
-Me va tror du, hyve ystävä, jos me lämna bort kaffe och ta lite vin och suolapala, totesi Pankinjohtajan Rouva, joka saapui parahiksi ihastelemaan tulevan illan tarjoomuksia. -Hyve viini tuo appetit, vet du, sanoi viattoman oloisesti.
-No siinä olet ihan oikeassa, keitämme sitten kahvit kun olemme syöneet, hoksasi Rouvakin.
-Kippis!

lauantai 3. toukokuuta 2014

Pikkutalo Riikasta

Tyttäreni kävi pikkulomasella Riikassa. Mieshenkilön kanssa vastasimme kolmen jälkikasvuun kuuluvan turvallisuudesta (15, 13 ja 2,5 v). Kova sarja.

 Tuliaisena oli tämä pikkurakennus...

... josta teen jouluna joulupöydän koristeen ja saan siihen  myös valot!
 
Vapunvietto oli siis "työntäyteistä".